They say money can't buy happiness

.. but I just bought flight ticket to Hungary and I'm so damn happy.

Ollaan käytetty Hupin kanssa kahden päivän vapaat oikein mallikkaasti; eilen käytiin äidin ja pikkuveljen kanssa Paloheinässä pitkällä kävelyllä ja heiteltiin koiraparalle keppiä alamäkeen. Hupi oli ihan riemuissaan, vaikka rankkaahan sen ylöspäin juoksemisen täytyi olla. Puolentoista tunnin aherruksen jälkeen ajeltiin äidin luo, syötiin ja sitten lähdettiin koiran kanssa junalla Pasilaan, josta käveltiin vielä kotiin. Hupilla sammui lamppu heti, kun pääsi omaan sänkyyn. Eikä mikään ihmekään. 

Tänään lähdettiin aamukymmeneltä kohti Paloheinää, mutta päätinkin kesken matkan, että vaihdetaan Paloheinän metsät Pohjois-Haagan metsiin. Koko reissuun upposi hienot kolme ja puoli tuntia, koska löydettiin ihan mielettömiä reittejä. Väsyneinä palattiin kotiin ja minä lähdin käymään töissä. Kun parin tunnin jälkeen palasin, koira oli edelleen ihan kaput, hyvä että jaksoi päätä nostaa, ja jatkoi uniaan ihan kuin en olisi kotiin tullutkaan. Nyt olen minäkin niin poikki, että tekisi mieli heittäytyä sohvalle torkkumaan. Huomenna kuitenkin työt kutsuvat, joten varmaan olisi ihan aiheellista nukkua yöllä.

Siinähän se kaikki tapahtunut sitten taas oli. Väsyttää niin, ettei ajatus kulje. Tänään piti lähteä vielä kokeilemaan pyörää, mutta en kyllä jaksa. Ehtiihän sitä myöhemminkin. Ilostuin tänään töissä, kun kattelin kesälomalistoja. Mulle kiertyi huimat 36 päivää palkallista lomaa, 6 päivää tosin menee ensi talveen. Toivoin yhtä lomaviikkoa toukokuulle, kahta heinäkuulle ja loput on oikeastaan ihan sama.

Käytiin viime keskiviikkona katsomassa Titanic 3D Tennispalatsissa parin kaverin kanssa. Olipa mieletön yhteenkuulumisen fiilis, kun koko sali itki itkemistään. Aika naispainotteinen yleisö kyllä oli, ei siis mikään ihmekään kun päätyi vetistelyksi. Mitään kolmedeetähän elokuvassa ei kyllä ollut, mitä nyt joskus joku laivan kaide näytti siltä, kuin olisi ollut edessäni. Vähän rahan haaskausta, koska leffahan taisi tulla viime maanantaina ihan telkkaristakin.

Piti myös ostaa kaverin kanssa liput Lady Gagan keikalle Helsinkiin, mutta ei näköjään olla true-faneja, koska liput ehittiin myydä loppuun ennen kuin me ehdittiin kissaa sanoa. Tallinnassa olisi pari päivää ennen Helsinkiä samainen keikka, mutta ehkä ihan hyvä, että säästyy rahat. Elokuussa on luvassa myös Weekend Festival, jonne jostain syystä päätin lähteä, vaikka ei siellä näillä näkymin muita kiinnostavia esiintyjiä ole kuin Hurts. Ja sekin nähtiin Jäähallissa viime vuonna.

Mikä parasta, heinäkuussa kutsuu Unkari! Kaksi viikkoa paratiisissa, ja sain vielä seuraakin mukaan. Can't wait!

Well I've been afraid of changin' cause I've built my life around you.

On maailman suurin vale, että loman jälkeen jaksaisi paremmin töissä. Täyttä itsepetosta, jos noin ajattelee. Miettikääpä nyt; olet saanut maistaa vapautta, ja yhtäkkiä sitä pitäisi taas kahlita itsensä arkeen ja rutiiniin - tai siis mullahan ei rutiinia vuorotyössä ole, joten rutiinittomuuteen on ehkä oikeampi sana tähän. Kaiken lisäksi ensimmäinen vuoro vapaiden jälkeen on aamuvuoro kuudesta kahteen. Yöllä on satanut lunta. Kämppäsi on jäätynyt ja koirasi näyttää siltä, kuin se olisi vetänyt sieniä, koska ei ole saanut liikkua neljään päivään. Silti se pitäisi jättää yksin noin kahdeksaksi tunniksi. Töissä tajuat, että olet raahautunut paikalle vain huomataksesi, kuinka idiootteja ihmiset osaavat olla. Heti aamusta ilmoitetaan, että päivävuoron päällikkö ei aio tulla paikalle, koska hän on niin humalassa 3:34 yöllä ilmoittanut. Tehtiin minulle helpoksi taas vihata työtäni enemmän ja enemmän. Tämä kaikki siis viikko sitten maanantaina.

Muutama ilta sitten unen tuloa odotellessani lueskelin jotain ikivanhoja Trendejä ja totesin, että kirjoittaminen on sitä, mitä mä haluaisin isona tehdä. Siis kuinka helppoa. Kirjoitella elääkseen jotain huippukiinnostavaa (ei siis tätä) blogia ja kerran pari kuukaudessa vääntää vasemmalla kädellä joku huippukiinnostava kolumni johonkin huippukiinnostavaan lehteen. Vaikka Trendiin. Mitään kirjaahan mä en haluaisi kirjoittaa, vaikka joskus yläasteikäsenä sekin taisi olla haaveena. Äitihän myisi hattunsa jos musta tulisi journalisti. Jos en unkaria pääse lukemaan (tämä lause olisi tosin voinut alkaa sanalla kun, mutta annan optimismin nostella päätään jossain selkärangassani), se varmaan taas yrittää voittaa jonkun palkinnon viestinnän ja journalismin puolestapuhujana.

Yksi viikko on mennyt taas hujauksessa, enkä ole saanut vielä avattua viimeistä pääsykoekirjaa. Olen jo käytännössä luovuttanut. Yksi kaverini totesi, että hei - mikä kiire tässä on. Ensi vuonna uudestaan. Totta. Harva tuntemani on päässyt ensimmäisellä yrityksellä sisään mihinkään. Ja vaikka se vuosi tarkottaisi yhtä lisävuotta ihanassa kamalassa työpaikassani, olen valmis siihen. Onpahan aikaa lukea pääsykoekirjoja oikein hamaan loppuun asti.

Hupi voi hyvin. Se on turhautunut, koska liikuntakielto pitää yhä. Mutta me sinnitellään vielä päivä tai pari. Kunhan ollaan vähän harjoiteltu rallaamista, mennään kokeileman pyöräilemistä. Huippua!

Glee ♥