Well I've been afraid of changin' cause I've built my life around you.

On maailman suurin vale, että loman jälkeen jaksaisi paremmin töissä. Täyttä itsepetosta, jos noin ajattelee. Miettikääpä nyt; olet saanut maistaa vapautta, ja yhtäkkiä sitä pitäisi taas kahlita itsensä arkeen ja rutiiniin - tai siis mullahan ei rutiinia vuorotyössä ole, joten rutiinittomuuteen on ehkä oikeampi sana tähän. Kaiken lisäksi ensimmäinen vuoro vapaiden jälkeen on aamuvuoro kuudesta kahteen. Yöllä on satanut lunta. Kämppäsi on jäätynyt ja koirasi näyttää siltä, kuin se olisi vetänyt sieniä, koska ei ole saanut liikkua neljään päivään. Silti se pitäisi jättää yksin noin kahdeksaksi tunniksi. Töissä tajuat, että olet raahautunut paikalle vain huomataksesi, kuinka idiootteja ihmiset osaavat olla. Heti aamusta ilmoitetaan, että päivävuoron päällikkö ei aio tulla paikalle, koska hän on niin humalassa 3:34 yöllä ilmoittanut. Tehtiin minulle helpoksi taas vihata työtäni enemmän ja enemmän. Tämä kaikki siis viikko sitten maanantaina.

Muutama ilta sitten unen tuloa odotellessani lueskelin jotain ikivanhoja Trendejä ja totesin, että kirjoittaminen on sitä, mitä mä haluaisin isona tehdä. Siis kuinka helppoa. Kirjoitella elääkseen jotain huippukiinnostavaa (ei siis tätä) blogia ja kerran pari kuukaudessa vääntää vasemmalla kädellä joku huippukiinnostava kolumni johonkin huippukiinnostavaan lehteen. Vaikka Trendiin. Mitään kirjaahan mä en haluaisi kirjoittaa, vaikka joskus yläasteikäsenä sekin taisi olla haaveena. Äitihän myisi hattunsa jos musta tulisi journalisti. Jos en unkaria pääse lukemaan (tämä lause olisi tosin voinut alkaa sanalla kun, mutta annan optimismin nostella päätään jossain selkärangassani), se varmaan taas yrittää voittaa jonkun palkinnon viestinnän ja journalismin puolestapuhujana.

Yksi viikko on mennyt taas hujauksessa, enkä ole saanut vielä avattua viimeistä pääsykoekirjaa. Olen jo käytännössä luovuttanut. Yksi kaverini totesi, että hei - mikä kiire tässä on. Ensi vuonna uudestaan. Totta. Harva tuntemani on päässyt ensimmäisellä yrityksellä sisään mihinkään. Ja vaikka se vuosi tarkottaisi yhtä lisävuotta ihanassa kamalassa työpaikassani, olen valmis siihen. Onpahan aikaa lukea pääsykoekirjoja oikein hamaan loppuun asti.

Hupi voi hyvin. Se on turhautunut, koska liikuntakielto pitää yhä. Mutta me sinnitellään vielä päivä tai pari. Kunhan ollaan vähän harjoiteltu rallaamista, mennään kokeileman pyöräilemistä. Huippua!

Glee ♥