I'm pretty sure my dog is reading my diary.

Bloggaaminen on ihmisille, joilla on jotain sanottavaa. Rikkaille ihmisille, kauniille ihmisille, ihmisille joilla on mielipiteitä. Jotka haluavat tulla kuulluksi. Ihmisille, jotka osaavat kirjoittaa, ihmisille jotka edustavat jotain, ihmisille joilla on jotain annettavaa. Bloggaaminen on erilaisille, samanlaisille, teineille, niille jotka luulevat olevansa jotain. Julkkiksille, laulajille, näyttelijöille, elokuvakriitikoille.

Johanna, bloggaaminen sopii kaikille muille paitsi sinulle.

Silti tein uudenvuodenlupauksen. Kaksikin. Tai kolme. Ensimmäinen oli, että aloittaisin blogin kirjoittamisen. Rakastan kirjoittamista, mutta ei mulla varsinaisesti mitään sanottavaa ole. Eikä kaikkea voi sanoa Facebookissa. Yksi oli, että hyväksyisin itseni sellaisena kuin olen. Sen lisäksi, että kirjoitan tänne sujuvaa paskaa, tämä on osa edellä mainittua prosessia. Kolmas oli, että haen opiskelemaan. Pääsykoekirjat on jo tilattu.

Ensimmäisen blogikirjoituksen tulisi varmaankin olla koukuttava. Sellainen, että kun lukija lukee sen, hän haluaa lisää. Mutta miten sellaisen voi kirjoittaa, kun elämäni on tylsää eikä minussa ole mitään erikoista. Tai no, on mulla erikoinen koira. Se on tyhmä kuin saapas ja alkanut pikkuhiljaa alistua siihen kohtaloon, että joutuu asumaan mun kanssa. Kyllä me välillä tullaan ihan hyvin toimeen ja ehkä salaa pidetäänkin toisistamme.

Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn!

Olkoon tämä vähän niin kuin päiväkirja, mutta ei sitten kuitenkaan.